Inferior Design: Kirjojen järjestelystä

Oon itse sitä mieltä, että kirjat tulee järjestää hyllyyn kirjailijan sukunimen sanelemassa aakkosjärjestyksessä. Tai siis silleen mä itse teen, mutta pystyn kyllä muiden kodeissa nielemään myös esim. kirjojen värin tai genren mukaista järjestelyä. Jopa täysin mielivaltainen anti-järjestely on hyväksyttävää, vaikka mua alkaakin vähän kutittaa kaikkialta kun ajattelen sitä.

Maailma on kuitenkin sairas paikka, ja joidenkin ihmisten kotona kirjojen asema on ilmeisesti toimia pääasiassa mitäänsanomattomana sisustuselementtinä. Ja siis kirjaimellisesti mitäänsanomattomana, kuten allaolevat esimerkit havainnollistavat.

täältä

En tiiä, mitä sekoilua toi oikeanpuoleinen sivujen taittelu on, mutta siis ei jeesus sentään, katsokaa tota vasenta kuvaa! Kyllähän tosiaan kirjojen paras anti on ne ihanat beigen sävyt, joita sivut tarjoaa! Onpa tosi hauska ja käytännöllinen idea kääntää kirjat selkä seinää päin, eihän ne niiden nimet oo sillä tavalla mitenkään kauheen oleellisia.

täältä

Toinen tapa saada asuntoonsa lisää beigeyttä ja/tai valkoisen sävyjä on vaan päällystää kaikki kirjat saman värisellä paperilla. Ihana yhtenäinen look! Tässäkään ei suotta kannata merkitä sitä kirjan nimeä mihinkään, se on tieto jota kukaan ei koskaan kaipaa.

Hauskoja statement-ratkaisujahan voisivat olla myös kaikkien sivujen sekä kansien peittäminen mustalla maalilla, joka toisen sivun irti repiminen ja käyttäminen hyllypaperina, tai ehkäpä kaikkien kirjojen sivujen irrottaminen ja sekoittaminen keskenään, jonka jälkeen ne voidaan järjestää hyllyyn boheemin vaikutelman luovina paperipinoina! Tai mitä jos vaan liimaisitte kaikki kirjan sivut, ja vaikka siinä samassa tuoksinassa itse kirjatkin kiinni toisiinsa ja sit ehkä vielä ampuisitte ne naulapyssyllä siihen hyllyyn, ettei vaan vahingossakaan kukaan pääse god forbit niitä lukemaan.

MINUN AIVO EI KESTÄ TÄTÄ!!! Helvettiäkö jotain kirjoja ja kirjahyllyjä pitää edes hankkia, jos niitä aikoo käyttää noin hyödyttömällä tavalla?! Jossain blogissa tota valkoisella paperilla päällystämistä oli perusteltu sillä, että se sopii "minimalistiseen sisustukseen". Jos oot niin vitun minimalisti että sille alttarille pitää uhrata kirjojen kansitaidekin, niin pakkoko niitä on sitten pitää esillä ollenkaan!

No. Oon kieltämättä ollut tätä kirjoittaessani vihan vallassa (mut kuka ei olisi), joten loppukevennyksenä tarjoon taas pari suositusta viimeaikoina lukemieni kirjojen joukosta:

- Maria Jotuni: Huojuva talo
- Margaret Atwood: Orjattaresi
- Toni Morrison: Tar Baby
- Simon Price: Everything (A Book About Manic Street Preachers)

Master of Puppets

Kuva ei liity tapaukseen. Mun makkarin seinä on vaiheessa.

Kun olin 9-vuotias, me käytiin perheen kanssa Prahassa. Muistan siltä reissulta lähinnä lehtokotilot (jotka oli mun ja mun veljen mielestä ihan äärettömän eksoottisia), Leila K:n Manic Panic -levyn (mulla ei siis ollut sitä vielä hallussani, mut olin kinunnut sitä ja tiesin saavani sen sit Suomessa), kummituksen muotoiset sipsit ja marionettinuket. Niitä marionetteja ostettiin kasapäin, ja ne olikin leikeissä siinä määrin suosittuja että jalkoja ja käsiä irtoili harva se päivä.

Se, mitä niistä vanhoista nukeista on jäljellä, on nykyään Somerolla ullakon uumenissa. Välillä mietin, et toisin niitä tänne mun kämppään, mut jostain syystä sillon pentuna tuli valittua vaan jotain megatylsiä prinsessa- ja kuningasaiheita. Eikä niillä tosiaan oikein oo niitä raajoja enää. Isä kumminkin kävi Prahassa hiljattain, ja toivoin siltä tuliaisiksi jotain ei-kuninkaallista marionettinukkea. Sain maanisen tiedemiehen.

Se roikkuu nyt sängyn yllä verhotangossa, ja siihen liittyy jo tarina: ekana yönä pimeässä katselin sitä ja mietin, et miksiköhän sille on tehty noin sairaan isot hampaat.

SILLÄ EI OLE HAMPAITA.

Nyt mua alkoi uudestaan pelottaa.

Verenkierto ja imusuonisto

Eikä minulta mitään puutu. Tässä vuoden takaisessa postauksessa kerroin mun anatomiakarttahaaveista, jotka nyt sitten toteutuivatkin aivan poikkeuksellisen sataprosenttisella tavalla. Isä oli löytänyt tällasen vanhan, rullattavan kartan ja nyt se roikkuu mun makuuhuoneeni seinällä.

Tämä tapaus jos jokin osoittaa, ettei kannata tyytyä mihinkään välipallin ratkaisuihin näissä sisustusasioissa. (Eikä kyllä muutenkaan elämässä.) Nytkin mua harmittaisi, jos olisin joskus hassannut rahaa johonkin vähän sinnepäin olevaan anatomiatauluun, joka sit nyt olisi tarpeeton ja tilaavievä.

Oon muuten alkanut täs pikkuhiljaa suunnitella jotain sellasta karsintaprojektia täällä kotona. Musta tuntuu, että mulla alkaa olla vähän ylimääräistä kamaa, mut toisaalta en kyllä kuollaksenikaan pysty sanomaan että mitä muka. Lähinnä se on kai silleen, et en varsinaisesti haluis eroon mistään nykyisestä mut haluisin kyllä et olis vähän enemmän tilaa potentiaalisille uusille jutuille. Se ratkaisu mitä mä haen tässä taitaakin siis olla isompi asunto. Kirottua.

With teeth

Taitaa olla taas korkea aika kirjottaa tännekin jotain. Oon lomaillut ja silleen, lukenut niin monta Stephen Kingin romaania että ne sen maneerit alkoi käydä jo ihan tosissaan hermoille ja jouduin lopettamaan.

(maneerit kuten se miten se kirjoittaa kirjan henkilöiden yksityisiä mieleenjuolahtavia ajatuksia tällä tavalla)

(sulkeissa ja kursiivilla)

(ilman isoja alkukirjaimia ja välimerkkejä)

Asiaan.

Ala-asteella ainakin meillä Somerolla kuului ohjelmaan, että aina tasaisin väliajoin koululle tuli joku hammaslääkäri opettamaan hampaiden harjauksessa. Meillä kaikilla oli koulussa omat hammasharjat, ja sit mentiin jonossa käytävän vesipisteille (koska sinne mahtui paremmin kuin luokkaan) ja lääkäri jakeli kaikille jotain maagista tiskin alta saatavaa fluoritahnaa, jolla hampaat harjattiin. Se havainnollisti oikeaoppista harjaustekniikkaa jättimäisten tekohampaiden avulla.

Mulla on nyt hallussani kahdet sellaiset tekohampaat.

Kuten näkyy, toiset niistä on keittiössä suodatinpussitelineenä. Aikasemmin säilytin suodatinpusseja keittiön kaapissa, mut se oven availeminen aina aamuisin on jostain syystä hankalaa. Aamu on se vuorokaudenaika, jolloin jokainen ylimääräinen liike saattaa olla tarpeeksi katkaisemaan kamelin selän. Mulla oli pitkään mielessä visio jostain sellasesta 50-lukulaisesta telineestä, niinku joku servettiteline tai muu turhake, mut sellasta ei tullut missään vastaan ja noi hampaathan ajaa asian ihan yhtä hyvin. Ne pureutuu suodatinpusseihin just sopivan napakasti, jotta pussit pysyvät ojennuksessa. (Pussit kivekset hahhahhaa!)

Toiset hampaat on vessassa osana taiteellista asetelmaa, kuten allaolevista kuvista näette. Tilanteen voi tulkita joko kuumottavaksi, sympaattiseksi tai kantaaottavaksi. Itselläni oli mielessä lähinnä sympaattinen pupun ja lampaan kesäretki kiltin jättiläisen suussa, mutta myös toisenlaisia tulkintoja olen kuullut. Tuossa kokonaisuutta esittelevän kuvan taustalla Laika vonkaa pinnejä. Peilistä heijastuu ihan vaan vanhaa kunnon hammastahnaa, eikä mitään henkiolentoja. Mun elämästäni ei nyt todellakaan liiennyt sitä viittä sekuntia, minkä peilin puhdistaminen olisi vienyt.

 

Kaikenlaista muutakin uutta on, voi veljet että onkin. Mutta niistä toiste!

Historiani ensimmäinen videopostaus!

Tervehdin teitä! Kaikenlaisesta perseilystä (taas vaihteeksi) johtunut blogihiljaisuus katkeaa poikkeuksellisin menoin, nimittäin trendikkäällä ja muiden kaltaisteni huippubloggareiden suosimalla videopostauksella. Mun ystävä teki tän koulutyönä ja sain nyt linkin, jotta voin jakaa sen myös täällä. Itse esiinnyn videolla vaan äänen tasolla, mutta Laika edustaa myös liikkuvassa kuvassa. Aiheena on siis, yllättäen, mun asunto ja sisustusratkaisut.

(Toivottavasti tää toimii, koska en oo ennen linkittänyt mitään Vimeosta ja oon muutenkin vähän silleen huono.)

Inferior Design: Taidetta koteihin

Kävin tossa muutama viikko sitten Kodin Ykkösessä makutuomarin ominaisuudessa. Nojatuoleja oltiin vailla, ja sellaiset löydettiinkin. Itse haen Kodin Ykkösestä lähinnä kasveja ja petivaatteita, enkä oo perehtynyt kyseisen putiikin tarjontaan sen laajemmin. Tällä kertaa vaeltelin kuitenkin taulu- ja koriste-esineosastolle ja olin saada slaagin.

Okei, tietysti siellä oli hyllykaupalla niitä maailman oksettavimpia onnellisuustauluja, "Happiness is a way of life" ja muuta sairasta valheellisuutta. Niiden lisäksi oli kuitenkin jotain vielä kummallisempaa, nimittäin tosi isoja tauluja. Siis sellasia joko valokuvia tai maalauksia, jotka näytti siltä että niissä on tavoiteltu "taidetta". Pari esimerkkiä, jotka löysin Kodin Ykkösen nettisivuilta:

Noi hevosaiheiset maksaa 239 euroa, kukka-aihe on edullisempi 149. Minusta se on aika kallista, mutta ei siinä vielä kaikki! En löytänyt siitä kuvaa, mutta siis myynnissä oli myös muistaakseni 120x120 -kokoisia sinisävyisiä maalauksia, joissa oli kolme kasvotonta ihmishahmoa ryhmässä. Ne maksoi 399 euroa. (Tän jatkon voi nyt kuvitella rääkyvässä Matti Näsä -falsetissa:) NELJÄSATAA EUROA!!!!??!

Mulle ei tuota ongelmia näiden taulujen ulkonäkö sinänsä (vaikka ton hevostaulun rajaus jotenkin kyllä syö mua), vaan se, että näiden sarjatuotettujen tusinamaalausten hinnalla pystyisi ostamaan jotain ihan oikeatakin taidetta, jonka on maalannut joku oikea ihminen ja joita on olemassa vaan se yksi ainoa kappale, ja jolla olisi jo pelkästään sen takia ihan oikeatakin arvoa. Mun on oikeastaan vaikea edes muotoilla sanoiksi sitä hämmennystä, jota mä näiden taulujen edessä tunnen. Siis että ihminen on valmis käyttämään satoja euroja johonkin, jonka se voi ripustaa seinälleen tuomaan ehkä asuntoonsa jonkinlaista "tunnelmaa" tai "luonnetta". Sehän on kai yksi syy, miksi tauluja hankitaan. Ja mitä se sitten tekee? Se menee vittu Kodin Ykköseen ja valitsee sieltä jonkun "abstraktin ihmishahmotelman", joita on siinä hyllyssä viisitoista kappaletta samanlaisia ja varmaan varastossa parisataa lisää, ja se maksaa siitä NELJÄSATAA EUROA (Matti Näsä), vie kotiinsa, ripustaa seinälleen ja ajattelee että ai kun on nättiä tämä tällanen taide.

Ehkä mä olen jotenkin puristi ja elitisti ja joka lajia kusipää, mutta mun mielestä taiteen yksi pointti on se, että se on jollain tavalla ainutlaatuista ja henkilökohtaista ja merkitsee jotain sekä tekijälleen että vastaanottajalleen. Tietenkään en väitä, etteikö joku voisi noista Kodin Ykkösen tauluista ihan aidosti liikuttua, ja kukas mä olen sitä tuomitsemaan, mut eikö sitä liikutusta yhtään syö se silkka lukumäärä ja sarjatuotanto? Miksi et tukisi oikeaa kuvataiteilijaa? Vai onko toi nyt jotain niin korkealentoista kitschiä, etten edes minä sitä sanomaa tavoita? Mitä tästä sanoisi Andy Warhol?

Hylättyä kirjallisuutta

Nyt kesällä on ollut paljon jätelavoja kaikkialla. Muhun iskee niiden äärellä aina sellanen hamstraamisvimma, mitä jotkut muut ehkä kokee jossain Citymarketissa kun Crocsit on tarjouksessa tai kassalta saa kaupan päälle peltisen kahvipurkin. (Toi kahvipurkkiesimerkki ei oo mitenkään tuulesta temmattu. Olin abivuonna Sokoksella jouluapulaisena, ja siellä oli semmonen kampanja et ostosten mukana sai mauttomahkon beigen kahvipurkin. Se kyllä aktivoi ihan tietyntyyppisiä ihmisiä. "No en mä tällasta oikeestaan kyllä tartte… Saanks mä kolme?" Jotkut kävi hakemassa niitä useissa erissä, kun ne ehkä luuli etten enää puolen tunnin päästä muistanut niiden käyneen aiemmin (vaikka todellisuudessa mulle oli aivan helvetin yhdentekevää ottiko ne niitä purkkeja yhden vai yksitoista). Monet sanoi vievänsä niitä tuttavilleen lahjaksi. Vittu jee, onnee niille tuttaville.)

Mutta eihän mun mistään hiton kahvipurkeista pitänyt kirjoittaa. Mulle tulee aina hirvee halu kaivaa sieltä jätelavalta melkein mitä tahansa suunnilleen ehjää, riippumatta siitä, onko siinä mitään järkeä. Pari viikkoa sitten vetelehdin ikuisuuskaupalla yhden jätelavan vieressä miettien, miten saisin kammettua sen pohjalta itselleni todennäköisesti erittäin rikkinäisen, ei mitenkään kauheen hyvännäköisen vanhan kirjoituskoneen. Sit tulin onneksi siihen tulokseen, ettei mulla ole sellaiselle tilaa (ja lisäks olisin ehkä jotenkin telonut itseni siinä prosessissa, se kirjoituskone oli tosiaan aika hankalasti saavutettavissa ja olin itsekseni).

Eilen iltakävelyllä tuli vastaan roskalava, jolle oli kipattu ilmeisesti jonkun poismuuttaneen/häädetyn(/kuolleen mut se on synkkä ajatus) tyypin asunnon irtaimisto. ("Tuli vastaan roskalava", eli se oli sisäpihalla jolle piti varta vasten mennä. Mutta siis siinä reitin varrella oli se sisäpiha.) Siellä olisi varmaan voinut olla vaikka mitä, mut tietysti päällimmäiseksi oli kasattu kaikki painavat runkopatjat ja muut, joiden kanssa ei huvittanut ryhtyä painimaan. Ihan tyhjin käsin ei kuitenkaan tarvinnut lähteä! Löytyi kirjallisia teoksia.

Olin aluksi sitä mieltä, et mitään kirjoja en kyllä ala roskalavalta kantamaan kun niitä on jo muutenkin kertynyt melkein riesaksi asti, mutta onneksi mut ylipuhuttiin! Tässä Life Tietokirjat -sarjan Olen: Ajattelen -kirjassa on ihan mahtavia kuvia, plus oikeesti mielenkiintoisiakin juttuja keskiaikojen mielisairaaloista ja 1960-luvun lsd-kokeista. Sitä lavaa oli meidän lisäksi penkomassa pari muutakin tyyppiä, jotka nekin kannusti ottamaan ton kirjan. "Meillä on toi koko sarja! Se on ihan mahtava! Ottakaa se!" Ilmeisesti toi on siis jonkinlainen roskalavojen klassikko, varsinkin kun niitä oli vielä kaiken lisäksi kaksi kappaletta.

Toinen löytö oli teinipojan päiväkirja vuosilta 1994-1995. Suurimmaksi osaksi se on aika synkkää luettavaa, on angstia ja itsemurhavisioita, mutta heinäkuussa '95 toi tyyppi on ilmeisesti löytänyt itsensä, tullut kaapista ja mahdollisesti seurustelee. Mä toivon, että ton päiväkirjan päätyminen roskalavalle on ollut vahinko, koska a) on tosi surullista jos se on oikeasti heitetty menemään jotenkin merkityksettömänä (varsinkin jos sen on vielä tehnyt joku muu kuin sen päiväkirjan alkuperäinen kirjoittaja) ja b) haluan uskoa että siellä tosiaan oli vaan toi yksi päiväkirja, eikä että siellä lavan pohjalla olis ollut joku kahdenkymmenen kirjan esiintymä jonka missasin.

Mutta just tällaisista syistä mä itse pyrin välttämään kaikkia cliffhangereita niissä omissa päiväkirjoissani. Vaikka mä toki todella toivon, ettei mun päiväkirjat koskaan päädy roskalavalle Kallioon vaan ne kaivetaan sivistyksen raunioista joskus 2900-luvulla, niin perusasetelma on kuitenkin sama; nyt muakin jäi vaivaamaan kauheasti, että selvisikö toi tyyppi ikinä edes hengissä noista angstivuosistaan, vieläkö se pitää yhteyttä esim. tuohon Outiin, ja ylipäätään että mitä helvettiä nyt sitten. Ja oliko ne roskalavalla olevat tavarat ton tyypin tavaroita, ja jos ei, niin miksi sillä oli jonkun toisen päiväkirja? Niin paljon kysymyksiä.